Sanni Reilinin ajattomassa musiikissa kuuluu vaikutteita bluesista, vanhasta suomalaisesta iskelmästä ja Latinalaisen Amerikan sävyistä. Yhtyeen persoonalliset ja taitavat soittajat muodostavat monipuolisten kappaleiden kudelmasta yhtenäisen kokonaisuuden, ja tulkinnoissa on takana on elettyä elämää. Tekstien teemoissa toistuvat sisäisen lapsen ääni, Hämeenlinna East Side, joukkoon kuulumattomuus ja Bolivian kaukaiset vuoret. Sannin ainutlaatuisessa laulusoundissa on vanhan ajan havinaa, ja hänen ilmaisunsa on voimakasta, kehollista ja silottelematonta. Kokoonpanossa soittavat kitaristi Otto Porkkala, kontrabasisti Sami Jaakkola ja rumpali Erik Fräki.
Argentiinalainen tango on mulle rakasta, koska siinä tyylilajissa saan olla just niin emotionaalinen kuin olen. Sen sijaan yhteistyö Kaj Chydeniuksen kanssa on tuntunut siltä kuin palaisi juurilleen. Ihannoin radikaalia tunteiden ilmaisua ja toivonkin voivani aiheuttaa yleisölle äänelläni kylmiä väreitä ja voimakkaita kokemuksia. Marcus Grothin Hahmometodi-koulutuksesta olen saanut paljon lisää sävyjä näyttelijäntyöhöni ja vaikka identifioidun kenties enemmän näyttelijäksi kuin laulajaksi, molemmat puolet minussa yhdistyvät kauniisti musiikkiteatterin maailmassa. -Sanni
|
|
|